Ounasjokea Raattamankoskeen

Halusimme lähteä Ounasjoelle sen lähteiltä, Hetasta, mutta huijasimme sen verran, että laskimme venhot vesille vasta Periläjärvestä minimoidaksemme järvimelonnan määrän. Retkueen pääluku oli tällä kertaa pariton, joten allekirjoittanut lähti matkaan vuokrakajakilla. Kanoottimelojat olivat lähes ensikertalaisia ja alkumatkasta mutkiteltiinkin ohjaamista harjoitellessa.

Ounasjoen alkupää on mukavan erämainen. Sen varsilla on yllättävänkin paljon mökkejä - yllättävän siksi, että niin monet niistä ovat tiettömän taipaleen päässä. Mökit kuitenkin piiloutuvat sijoilleen niin hyvin, että välillä niitä saa ihan etsiskellä. Kohtaan, jossa joki muuttaa virtaussuuntaansa idästä etelään jäävät Yrjö Kokon lintutorni ja laavu, joilla me emme malttaneet pysähtyä.

Sioskosken päivätuvalle sen sijaan rantauduimme, onneksi, sillä paikka oli upea! Penkereeltä, jolla tupa sijaitsee, on kaunis maisema ja tupa itsessäänkin on siisti, hyväkuntoinen ja muutenkin soma. Se nököttää kuivassa kangasmetsässä, johon leiriytyminen olisi helppoa. Vieraskirjan perusteella tupa oli myös ahkerassa käytössä, mikä on aina ilo huomata.

Kaikki Ketokoskea edeltävät kosket olivat hyvin helppoja. Ketokoskessa sai jo hieman hakea linjoja ja tyrskyjäkin löytyi. Koskista ja niiden laskulinjoista löytyy muuten aivan kelvolliset kuvaukset täältä. Me päätimme melontapäivän Ketokosken alapuolelle, karttaan merkitylle tulipaikalle, jossa ei muuten ollut puita, mutta siisti huussi löytyi. Ranta oli pusikkoinen, mutta leiriytymiseen paikka oli aivan hyvin soveltuva. Toki tie kulkee läheltä, mutta lähellä sijaitsee myös lähde, josta oli hyvä käydä täyttämässä vesipullot. Ensimmäisen päivän melontamatka oli 24 kilometriä.

Seuraavana päivänä matka jatkui leppoisissa merkeissä nivojen välillä vähän vauhdittaessa menoa. Vähäkosken länsipuolelle jäävä Porotilamajoitus Autto on muuten viihtyisä ja edullinen majoituspaikka, mikäli tämän taipaleen varrella haluaa majoittua leiriolosuhteita mukavammin.

Varsin pian Vähäkosken jälkeen tullaan Raattamankoskeen, joka meidät ainakin hieman yllätti. Itse ajauduin kosken oikeaan reunaan, josta myös suurin vesimassa laski kosken alas. Kajakin kanssa aallokko ja tyrskyt eivät olleet ongelma ja laskettelinkin Raattamankosken alas aivan sujuvasti, hyvässä vauhdin hurmassa. Kanoottiseurue lähti koskeen keskilinjan vasemmalta puolelta ja ajoi jossain kohtaa kylki edellä kiveen, jolloin kanootti kääntyi koskessa täysin poikittain, veden paineesta keikkasi ja hörppäsi itsensä uppeluksiin. Naisilla oli edessään yli tunnin taisto ensin tyhjentäessään kanootin varusteista rannalle - joka onneksi oli lähellä - ja sitten punnertaessaan kanoottia hiljalleen liikkeelle. Ponnistus oli kova, mutta siitä selvittiin. Itsehän nukuin päiväunia kosken alapuolisessa pikkuruisessa saaressa loppuretkuetta odotellessani.

Kun kanootillakin oli päästy koski alas ja alettiin lounaan laittoon, huomasimme ikäväksi yllätykseksemme, että osa kuivasäkeistämme olikin vain "kuivasäkkejä" ja omanikin - juuri se, johon olin pakannut kevyen untuvamakuupussini - oli jo menettänyt vedenpitävyytensä kymmenen palvelusvuotensa aikana. Vaikka sää oli aurinkoinen, ei makuupussi olisi ehtinyt kuivua yöhön mennessä, joten päätimme valitettavasti jättää reissun tältä erää tähän. Onneksi satuimme juuri olemaan paikassa, jossa on kota ja veneenlaskupaikka, joten meidät oli helppo tulla hakemaan. Melontamatkaa päivälle oli ehtinyt kertyä 19 km, joten ei nyt kovin huonoksi jäänyt sekään.

Mitä tästä opimme? Varmista aina kuivapussiesi todelliset vedenpitävyyskyvyt ennen reissuunlähtöä. Ja jos jotakin on pakko pakata ei-välttämättä-niin-kuivaan-pussiin, älköön se olko ainakaan makuupussi.