Ounasjoen melonta kotikylästämme Könkäältä oli suunnitteilla koko kesän ja toteutusaika löytyi elokuun alkupuolelta. Ankarasta googlettamisesta huolimatta tietoa joesta ja sen koskista löytyy varsin niukasti. Lupaavanoloinen Ounasjoki.fi -sivusto on valitettavasti ollut alhaalla jo ilmeisesti hyvän tovin. Ounasjoen melontaretkeilypotentiaalia kartoittanut hanke oli Rovaniemen Kehityksen (nyk. Business Rovaniemi) hoidossa ja sieltä onkin tiedusteltu, josko sivusto koskaan palautuu pystyyn ja jos ei, onko tietoihin mahdollista päästä käsiksi jostain muuta kautta. On sääli, että hankerahoitukseen käytetty aika ja raha menevät tällä tavalla hukkaan.
Tiedonpuutteesta huolimatta me varasimme reissuun seitsemän päivää ja lähdimme matkaan sillä asenteella, että katsotaan, mihin päästään.
Päivä 1: Köngäs - Ala-Kittilä 35 km
Lähdimme jokeen Könkään koulun vierestä, heti kosken alta. On kiehtovaa nähdä itselle niin tuttuja seutuja eri näkökulmasta. Jo ensimmäisenä päivänä otimme tavaksemme syödä lounaan suvannossa kelluen saaden samalla "ilmaisia metrejä" matkaan. Hyviä lounaspaikkoja olisivat kuitenkin Hirvasniemen hiekkaranta ja Torpannivan laavu Taalossa. Tälle etapille osuvat kosket ovat kaikki varsin helppoja, joskin kiviin tuntuu osuvan välillä pakostikin.
Kittilän kirkonkylällä rantauduimme vielä Karinnokkaan, jonka tunnistaa helposti komeasta lintutornistaan. Kävimme S-Marketilla täyttämässä päivän aikana vajuneet vesipullot ja jatkoimme hiljaksiin eteenpäin aina Ala-Kittilän ohi joenmutkaan, jossa oli teltallemme juuri sopiva hiekkalämpäre. Jos vesi on yhtään korkeammalla (nyt oli matalanpuoleista elokuuksi) alue lienee leiriytymiseen liian pieni.
Päivä 2: Ala-Kittilä - Lainiojoen suu 33 km
Parin tunnin rauhallisen melonnan jälkeen saavuimme Särestöniemeen, Reidar Särestöniemen lapsuudenkotiin ja nykyisin museona toimiville tiluksille. Nautiskelimme museon kahviossa kahvit ja poropiirakat odotellen puhelimiemme akkujen täyttymistä ja tuijottaen televisiossa pyöriviä Reidarista ja hänen veljestään kertovia dokumentteja korvat höröllä. Mikäli melojalla on aikaa, Särestöniemi on todellakin suositeltava pysähdyspaikka - niin kuin siellä käyntiä kehtaa suositella kaikille muillekin!
Matka Särestöniemestä Kaukoseen sujui joutuisasti muutaman pienen kosken ja nivan siivittämänä. Kaukosen kylä on kaunis niin maalta kuin vedestäkin käsin katseltuna. Me meloimme siitä vielä hyvän matkaa ohitse, rauhallista vettä aina Lainiojoen suulle, jonka edustalla sijaitsevan pienen saaren kärjessä oli mitä mainioin leiripaikka, josta oli myös loistava käydä joessa pulahtamassa.
Päivä 3: Lainiojoen suu- Sillankorva 44 km
Alkumatka Alakylään asti oli lähes pelkkää somaa suvantoa. Alakylän laavu oli joelta käsin siistin näköinen, mutta emme malttaneet pysähtyä katsomaan lähemmin. Yli-Kerpuanjoen suulla sen sijaan pysähdyimme pissatauolle, koska rantapenkereeltä pilkisti yllätyslaavu, jota ei ole merkattu ainakaan retkikarttaan. Tämäkin laavu oli siisti ja ainakin talvisaikaan ilmeisesti ahkerassa käytössä.
Koskia oli tämänpäiväisellä taipaleella aiempaa tiuhemmin, mutta helppoja olivat nekin. Mouluskosken Niippaa olimme kuulleet kuvailtavan vihaiseksi korvaksi ja saimmekin sen laskemiseen ohjeita ohittamaltamme kalastajalta. Hän neuvoi pysyttelemään vasemmalla ja kiertämään ison kiven oikealta. Emme kuitenkaan koskaan oikein paikantaneet koko vihaista korvaa, saati itseään Niippaa, sitä isoa kiveä.
Lohinivassa olisi ollut kauppa, jos sellaisessa asioimiselle olisi ollut tarvetta. Me olimme elätelleet haavekuvia Lohihovin maailmanparhaista munkkikahveista, mutta saavuimme kylille puolituntia liian myöhään (Lohihovi menee kiinni klo. 17). Lohinivan laavu näytti myöskin varsin kelvolliselta leiripaikalta, vaikka sillan vieressä onkin. Me painelimme siitä kuitenkin ohi, sillä saimme yöpyä ystävien talossa Sillankorvan alkupäässä. Munkkikahvien menetys ei saunan löylyissä ja sittemmin lämpöisessä tuvassa ukkosta kuunnellen harmittanut enää laisinkaan!
Päivä 4: Sillankorva - Patokoski 41 km
Hyvin levänneinä ja reippain mielin jatkoimme taas myötävirtaan. Pienet kosket toivat kivasti vauhtia. Saavuttuamme Molkokönkään lähettyville teimme toimintasuunnitelman, jonka mukaan lähestyisimme rosvoväylää (Könkäänsaaren lännenpuoleista väylää, joka näkyy kartalla pidempänä koskena, kuin idänpuoleinen Molkoköngäs) vasemmalta, jotta voisimme tarvittaessa rantautua ja taluttaa kanootin kosken rantaa alas. Rantautumiselle ei kuitenkaan ollut tarvetta, vaan Molkokönkään rosvoväylä oli hyvin laskettavissa tällä matalanpuoleisella vedellä.
Jääskön jälkeen seurasi kenties maisemallisesti retken kaunein osuus. Jääskön ja Helpin väliin jäävä joki halkoo kallioisia metsiä, jotka näyttävät aivan erilaiselle, kuin edeltäjänsä (kumma kyllä tältä osuudelta ei tullut otettua kuvia). Pieniä, helppoja koskia oli taas mukavin väliajoin ja ne jouduttivat matkaa.
Meltauksessa pysähdyimme asioimaan Lapin Herkut Marketissa ja täyttelimme taas vesipulloja. Aiolia, joka on leivän ja juuston kanssa muodostamassaan kolmiyhteydessä täydellinen herkku ja retkieväs, ei valitettavasti löytynyt, mutta se oli korvattavissa paprikamajoneesilla.
Kilometrinälkäisinä meloimme aina Patokosken laavulle saakka. Varsin vähälle käytölle jäänyt tilava laavu sijaitsi rauhallisella paikalla, vaikka Itäpuolentien liikenteen äänet sinne erinomaisesti kantoivatkin. Tämä oli retken ainoa leiripaikka, tai ylipäätään rantautumispaikka, jossa polttiaiset loistivat poissaolollaan!
Päivä 5: Patokoski - Vitikanpää 46 km
Retkeä suunnitellessamme olimme arvioineet sopivaksi päivämatkaksi 30 km. Tällöin saavuttaisimme Rovaniemen kuudessa päivässä ja meillä olisi varalla yksi ylimääräinen päivä. Huomasimme kuitenkin heti alussa, että 30 km päivät tuntuisivat vajailta, joten suunnittelimme päivän kerrallaan. Kun Patokoskelta Rovaniemen Vitikanpäähän oli enää 46 km päätimme, että jollemme joutuisi viettämään useita tunteja taluttaen tai kiertäen Marraskoskea, olisimme perillä tänäiltana.
Marraskoskelle saapuessamme rantauduimme aivan kosken alkuun, itäpuolisille kallioille (suosittelen länsipuolta), josta kävimme tiirailemassa kosken näköä. Ensimmäiset parisataa metriä näyttivät aivan laskettavissa olevilta, joten päätimme mennä sieltä, mistä suurin osa vedestäkin ja sitten rantautua tutkimaan tilannetta uudelleen siellä, missä Marrasjoki laskee Ounasjokeen keskellä koskea. Uudesti rantautuminen alkoi koskessa kuitenkin tuntua turhalta, joten laskimme Marraskosken alas asti ja selvisimme siitä kunnialla. Virta oli toki voimakas, mutta seurasimme sitä, välttelimme isoimmat kivet ja niin vain laskettelimme koko kosken läpi. Mikä onnistumisen riemu!
Marraskoskelta Tapionkylään matka sujui mukavasti ja Tapionkylän Aapiskoski ja Murhakorva tarjosivat vielä viimeiset, yllättävänkin isot vauhdit. Tapionkylä olisikin ollut mitä mainioin paikka päättää melonta, sillä sen jälkeiset, viimeiset 25 kilometriä olivat varsin tylsiä. Joen virtaus hidastuu ja joki ei paitsi levene, mutta myös suoristuu. Sinetän kohdalla jokea näkee eteenpäin parhaimmillaan kahdeksan kilometrin verran. Meidän oli otettava käyttöömme matkakaiutin ja motivaatiomusiikki jaksaaksemme viisi viimeistä, puuduttavaa tuntia.
Mutta niin vain selvisimme määränpäähämme ja meloimme 200 kilometrin taipaleen viidessä päivässä. Samalla tulimme muistuttaneeksi itsejämme siitä, että aina ei tarvitse lähteä kauimmaiseen kairaan voidakseen retkeillä useita päiviä. "Ihmisten ilmoilla" oleminen, toisin sanoen infrastruktuurien läheisyys ja keskeytyksen mahdollisuus tuo mukavaa huolettomuutta sekä reissun suunnitteluun että sen toteutukseen. Vaikka olimme pakanneet mukaan riittävästi ruokaa koko seitsemälle päivälle, oli silti mukava tietää, että tarpeen vaatiessa pääsisimme kauppaan täydentämään ruokavarantojamme matkan varrella.
Ja mitä siihen tulee, että selviääköhän vielä melontataivaltaan aloitteleva kanoottiretkeilijä tästä reissusta, niin kyllä, kyllä selviää!
Kommentit
Lähetä kommentti